Page 1 of 1
Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Mon 2.11.2009 20.43
by L464
Tulinpa kesällä ostaneeksi Bilteman veneosastolta pari muovista ruorinmuotoista avaimenperää. Olivat edullisiakin. Kaveri kehotti onneksi tekemään niin sanotun noitakokeen ennen varsinaista käyttöönottoa. Eipä kellunnut.
Pitää myöntää, ettei missään sellaista ollut väitettykään, mutta luonteva ominaisuus kelluminen veneen avaimenperälle olisi. Muistuu mieleen veljeni aiempi letkaus, kun ihastelin samaisen liikkeen huokeita ankkureita. Niiden hän puolestaan epäili jäävän kellumaan.
Nyt on vielä kokeilematta Clas Ohlsonin avaimenperä, jonka luvataan täyttyvän 60 sekunnin päästä veteenputoamisesta ja sitten ponnahtavan pintaan. Mahtaa olla pitkä ja kalvavan epäilyksen täyttämä minuutti.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Mon 2.11.2009 22.35
by Erkka
Minä taas hämmästyin kun pesin Bilteman heittoliinaa. Heittopainona oli käytetty epämääräiseen muoviin ja teippiin käärittyä kasaa parin sentin mittaisia sähköjohdon pätkiä. Varsinaista jätteiden hyötykäyttöä. Onkohan kaikissa heittoliinoissa samanlainen paino, vai mitäköhän aarteita niihin on kätketty?
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Mon 2.11.2009 23.40
by L464
HIenoa sinänsä, että veneilijöille on nykyisin sekä haastajan huokea että veneliikkeen ylihintainen vaihtoehto tarjolla.
Katselin muovista perämoottorin tankkia Suzukiin. Marinekaupan hinta oli 120-20=100€. Vähän tuntui kallilta, kun muisti, että jotakuinkin samanoloista tavaraa oli nähty jossain muuallakin: Biltemassa samannäköinen pömpeli oli parikymppiä. Tiedä sitten, sietääkö se polttoaineen kosketusta. Vähän olisi kiusausta kokeilla.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Tue 3.11.2009 01.04
by Lauri
Minulla on ollut nyt pari vuotta sellainen bilteman polttoainetankki. On toiminut kohtuullisen hyvin. Letku sen sijaan ei toiminut, oli tehty ilmeisesti pvc:stä eikä polttoainetta kestävästä muovista, meni kovaksi talven aikana. Polttoainetankin osalta pari vuotta on kyllä lyhyt aika, ei varmasti voi sanoa mitään loppullista siitä vielä. Ja toisaalta Biltema saattaa vaihtaa tavaran toimittajiakin aika nopeasti, joten nyt myynnissä olevat tavarat saattavat olla jo ihan eri erää kuin pari vuotta sitten ostetut.
Biltemasta saa sekä hyvää tavaraa että ihan kelvotonta halpatuotantoroinaa. Pitää olla tarkkana kun ostaa.
Näitä en enää osta ainakaan veneeseen:
- Kiinnitysköysien kumijoustimet. Yhdessä kaudessa ilmestynyt selvää pykimistä, ikinä ennen en ole nähnyt näin nopeasti vanhenevaa kumia.
- Kiinnitysköydet. Itse asiassa en ole koskaan ostanutkaan itse, mutta muutama vuosi sitten kaveri esitteli miten bilteman köyden ydin oli tehty siitä samanlaisesta valkoisesta narusta mitä yleensä kääritään pakettien ympärille. Ei oikein vakuuttanut. Em. Bilteman arvaamattomuus tavarantoimittajan vaihtamisen suhteen on tietysti voinut korjata tämänkin, ehkä köydet on nykyisin parempia. Mutta kiinnitysköydet kuuluvat niihin varusteisiin joiden kanssa ei tee mieli tehdä kokeiluita..
- Yhden sähköisen vesitankin pumpun olen sinne palauttanut, kun luvatussa pumppaustehossa (X litraa minuutissa) tuntui olevan pilkku eksynyt väärälle puolelle nollaa.
Hyviksi havaittuja sen sijaan ovat olleet mm.
- Rosteriruuvit. RST-sakkelitkit on ok.
- 10v takuulla olevat työkalut. "tavallisella" takuulla varustettuja työkaluja en sieltä osta.
- Fendaritkin ovat olleet hintaansa nähden ihan hyviä (minulla on ollut sitä mallia, jossa päät ovat tummat ja keskusta valkoinen)
- ja se aiemmin tällä palstalla käsitelty venepöydän jalkakin vaikuttaa ihan asialliselta. En ole vieläkään sellaista ostanut, joten omakohtaiset kokemukset puuttuvat, mutta mallikappale oli hyvän tuntuinen.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Wed 4.11.2009 12.34
by L464
Puhut asiaa.
Noita köysiä tulin muutama vuosi sitten ostaneeksi ja oikein yllätyin, kuinka nopeasti ne alkoivat purkautua. Köydet olivat halpoja - ja juuri hintansa arvoisia. Onneksi ne olivat niin huonoja, etten ehtinyt ottaa tositoimiin.
Ettei ihan mollaamiseksi mene tästäkään suunnasta, niin pitää kehua ainakin fillareiden (menee vähän ohi palstan profiilin) hinta-laatu -suhdetta. Alle 200 €:llä sai oikein asiallisen arkimaastopyörän vanhemmalle pojalle. Hyvännäköinen on, tukeva ja 20 €:llä ihan valmiiksi koottuna. Molemmat pojistani ovat jopa melko vakuuttuneita, että Yosemite on aivan huippumerkki. Saa sitten nähdä, kun jossain vaiheessa jonkun löyhempää rahoituspolitiikkaa harjoittavan isäpapan vesa alkaa rehvastella kolme kertaa kallimmalla Nishikillään. Oma todistamisen taakka kummallakin.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Wed 4.11.2009 21.17
by soikkeli
Siitä biltsikan tankista vielä huonoja kokemuksia... Meillä tankista hapertui kaikki ne siniset muoviosat tankin sisältä (vuodessa) ja kaikki muovinpaska päätyi pieniä paloina kaasareihin (60hp). Kahteen kertaan kävi kone huollossa ton takia. Eli se siitä säästöstä... ÄLKÄÄ OSTAKO! Esim. Maritimistä saa pikkusen kalliimmalla paremmin toimivaa sälää.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Wed 4.11.2009 23.21
by L464
Tuo pistää ajattelemaan.
Pitänee yrittää ajella kiinteällä 1,5-litraisella, tavoitteenahan on kutenkin minimoida koneen käyttö. Halvan vaihtoehdon ikävyydet eivät houkuttele, ja satasen tankin hinnalla kuta saa kuta kuinkin viiden vuoden bensat.
Plus että irtotankki varastetaan kuitenkin jossain vaiheessa - en siis minä vaan minulta.
Re: Bilteman avaimenperässä vielä tuotekehittelyn varaa
Posted: Thu 5.11.2009 00.21
by Erkka
Meillä on nyt neljättä vuotta käytössä bilteman bensaletku+pumppu+liitin.
Letkukiristimet piti vaihtaa parempiin, silti pumppu vuotaa bensaa ja liitin hajosi jo edelliskesänä. Niin, ja letku on melko jäykkää. Muuten ihan ok
Vaikka ei olekkaan bilteman tankki, niin melko komea määrä jotain purua sinne oli kertynyt nyt kun sen ensimmäistä kertaa tyhjensin kokonaan. Suunnilleen teelusikallinen jotain puuroa sieltä tuli. Vielä kun saisin selvää miten sen imuletkun saa tankista kokonaan irti puhdistamista varten.