Tervehdys,
veneessämme (Scanboat -74) levanki on samassa tasossa istumalaatikon yläreunan kanssa. Retkeily ja matkapurjehdus on veneen käyttötarkoituksena ja levanki tekee istumalaatikossa liikkumisesta hieman vaivalloista. Tällä foorumilla ja nettiä selatessani on tullut vastaan kuvia joissa levanki näyttäisi olevan samassa tasossa istuimien kanssa.
Onko tämä uudempien H-veneiden ominaisuus vai onko joku pellepeloton siirtänyt levangin siihen itse? Levangin siirto ei vaikuta erityisen haastavalta operaatiolta, mutta ennen puuha ryhtymistä kuulisin mielelläni esimerkiksi hommaan liittyvistä mahdollisista sudenkuopista. Vaikuttaako operaatio veneen suorityskykyyn kovin dramaattisesti? Tuskin ainakaan suorituskykyä parantavasti tosin
-Harri
Levangin siirtäminen istumalaatikon istuimien tasoon
Moderator: Kristian
Levangin siirtäminen istumalaatikon istuimien tasoon
Harri
s/y Roxane
L-206
s/y Roxane
L-206
Re: Levangin siirtäminen istumalaatikon istuimien tasoon
Taitaa olla enempi vanhempien veneiden juttu, ainakaan omassa Artekno -75:ssa se on tainnut olla istuinten tasossa aina, tosin kaukalon lattiassakin on hela johon skuutin saa (ja se vasta taitaa oikeasti heikentää suorituskykyä..).harsa wrote:Tervehdys,
Tällä foorumilla ja nettiä selatessani on tullut vastaan kuvia joissa levanki näyttäisi olevan samassa tasossa istuimien kanssa.
Levangin käyttöä ollaan kuuluteltu foorumilla pariin otteeseen mutta ilmeisesti aika moni jättää käyttämättä suurimman osan aikaa. Siinä tapauksessa uusi sijoituspaikka ei varmasti ole ongelma. Luulen, että alempana olevaa levankia ei ole yhtä ergonomista käyttää. Istuinten tasossa olevan leveys on kuitenkin suunnilleen samaa luokkaa ja leveämpikin kun osassa ylhäällä olevissa levangeissa joten säätövaraa piisaa. Ja sitten on tietty kuperat ja koverat vielä päälle, mutta ne eivät taida olla sitä mitä haetaan.
Omassa paatissa levanki on tiikkipalikka, joka on kiinnitetty ruuvein (?) ja liimamassalla istuinten tasoon. Tiikkipalikassa on sitten ruuvattuna kai valmiista profiilista katkaistu kisko jonka päissä on kumitopparit. Arvatenkin helppo patentti.
(Mikäli kaukalo näyttää tuolta, suosittelen iltalukemisia.. )
306
Re: Levangin siirtäminen istumalaatikon istuimien tasoon
Matkapurjehduksessa suuri ero on siinä onko levankia vai ei, ei levangin korkeudessa. Yleensä kisaveneissä levanki on korkealla ja matkaveneissä alhaalla. Ei taida olla yhtään syytä miksi vain retkikäytössä olevassa veneessä levangin pitäisi olla ylhäällä.
Kolmas levankivaihtoehto on aivan uusimmissa veneissä esiintyvä lyhyt korkealla oleva levanki, vähän kuin istumalaatikon keskelle olisi kiinnitetty minikokoinen pöytä ja lyhyt levankikisko on laitettu siihen. Kisko ei siis kulje penkkien yli, joten liikkuminen kaukalossa voi olla vähän helpompaa.
Jos itse tekisin levangille jotakin nyt, niin laittaisin irroitettavan kiskon. Sellaisen jonka saa satamaoloissa kokonaan pois tieltä, sillä puomiteltan kanssa tuo alhaallakin oleva kisko on vähän tiellä (ei tietenkään niin paljoa kuin ylhäällä oleva kisko, sellaisen kanssa puomitelttaa olisi turha viritellä ollenkaan)

Minullakin on vanhanmallinen ja vieläpä ylöspäin kaareva korkea levanki. On totta että se haittaa aika lailla liikennettä kaukalossa. Olen kuitenkin purjehtinut veneellä vuosikausia enkä todellakaan halua siitä luopua. Ensinnäkin se tarjoaa mainion tuen kovemmassa kelissä laidalla istuvalle pinnamiehelle (ei roikkumahihnoja). Mutta ennen muuta siitä on se etu, että luovittaessa levangin säätöihin ei käännöksissä yleensä tarvitse koskea. Jaluspiste saa siis olla keskellä levankia ja kun jalus on sopivalla kireydellä on puomi ja ison takaliikki ok. Tämä siksi että ison jaluksen plokit tulevat niin lähelle toisiaan. Matalalla levangilla ei homma nähdäkseni yhtä hyvin toimi. Myös ison trimmaus lienee lyhyellä jaluksella helpompaa ja tarkempaa.
PS. Korkea levanki toimii satamassa lisäksi mainiona pöytälevyn kannattimena!
PS. Korkea levanki toimii satamassa lisäksi mainiona pöytälevyn kannattimena!
Re: Levangin siirtäminen istumalaatikon istuimien tasoon
Vaihdoin itse istuintasossa olleesta levangista korkeaan. Tärkein syy oli ergonomia - kisoissa haluan ylettyä levankiköysiin ja skuuttiin myös laidalla istuen/roikkuen. Toki säätäminen on myös tarkempaa ja helpommin silmämääräisesti toistettavaa, kun levangissa ja puomissa olevien plokien väliin jää kryssillä vain joitakin senttejä.
Retkeillessä korkeasta levangista ei tosiaan ole muuta hyötyä kuin että levangin pitäminen keskellä on lähempänä optimiasentoa kuin matalalla levangilla. Korkeakaan levanki ei ole pahasti tiellä, jos se on penkkien välille tulevaa mallia, jolloin penkkien kautta pääsee kulkemaan vapaasti.
Minulla on vanha istuinten tasoon pultattava levankipalkki kiskoineen, kun en raaskinut poiskaan heittää. Palkki on vähän kulahtanut, mutta eiköhän siitä hiekkapaperia näyttämällä saa ihan nätin. Luovutan tarvitsevalle.

Meillä veneen mukana saatiin molemmat levangit. Käytössä on ylhäällä oleva ja vieläpä ulospäin kaartuva malli. Tuskin vaihdetaan matalampaan, joten sen voisi kait hakea pois.