Uusia tiimejä kaudelle 2008
Moderator: Kristian
Uusia tiimejä kaudelle 2008
Näsijärven nettisurffaajaa imitoiden voitaisiin aloittaa tässä threadissä agitoimaan uusia tiimejä kaudelle 2008 mukaan toimintaan! Ero vedenpinnan päällä purjehtiviin kenkälusikoihin on, että veneitä on saatavilla melkeinpä lähimmästä kotisatamasta ja siksi kynnys uuden kisatiimin muodostamiselle on pienen pieni, joten kuka paljastaa ensimmäiseks oman tai kaverin uuden H-tiimin?
Jos jollekulle tämän palstan juttuja lukevalle on tullut sellainen olo, että kilpaileminen h-veneellä on jotenkin vaikeaa, työlästä, kallista yms, niin tämähän ei pidä paikkansa. Innostaakseni uusia venekuntia osallistumaan kisoihin muistutan muutamasta asiasta. Lisäksi uhoan kirjoittavani näistä asioista vielä talven aikana hWikiin perusteellisemman mainostekstin
1) H-veneellä kisaaminen erilaisissa iltakisoissa ei edellytä kovinkaan uutta kalustoa. Esimerkkeinä toimikoot Mojito, joka vuoden -84 purjeillaan ja Sea Monkey vuoden -71 rungollaan kisasivat ihan mukavasti Espoon WesthouseCupin iltakisoissa.
2) Kilpapurjehduksen sääntöjen hienouksia voi opetella vaikka kuinka. Väitän silti, että radalla välttämättömät säännöt oppii yhdessä illassa, jos vain erottaa oikean vasemmasta. Eri puolilla Suomea järjestetään varmasti taas keväällä sääntöjä käsitteleviä tilaisuuksia.
3) Pursiseuran jäsenyys ja veneen katsastaminen ovat edellytyksiä kisaamiselle, mutta kallista tai hankalaa se ei ole. Jäsenyys esimerkiksi Yhdistyneissä purjehtijoissa maksaa 40e/vuosi ja katsastus YP:n kautta 50e/vuosi. H-veneen voi aivan hyvin katsastaa 4-luokkaan, jolloin varusteluvaatimukset ovat todella vähäiset.
4) Eri puolilla Suomea on jatkuva pula kisamiehistöistä, joten mukaan pääset myös ilman omaa venettä, tai voit ensin tutustua kisaamiseen jonkun kokeneemman kyydissä. Pelkästään Espoon Suomenojan H-veneiden mukana ensimmäisen purjehduskilpailunsa koki kesän 2007 aikana noin 15 uutta innokasta purjehtijaa. H-vene on siinä määrin helppo kapistus purjehtia, että miehistöön mahtuu aina yksi tai kaksi ensikertalaista mukaan.
5) Juuri mihinkään kisaan osallistuminen ei edellytä veneen mittaamista, minkäälaisten todistusten hankkimista tms. Kaikkiin iltakisoihin ei ole edes tarpeellista ilmoittautua, saati maksaa lystistä mitään.
6) Iltakisoihin osallistuminen ei edes vaadi paljon aikaa. Kisoja järjestetään suurimpien pursiseurojen edustalla, ja yksi kisa kestää yleensä 2-3 tuntia.
7) Miehistön koko ei rajoita osallistumista. Rennompi kisaaminen onnistuu ihan täysin kahden hengen miehistöllä ja yksinäänkin voi pienellä harjoittelulla kisata. Esimerkiksi itse kilpailimme ensimmäisen kauden pääasiassa kaksin, ja kun homma rupesi sujumaan kahdestaan oli helpompi ottaa mukaan kolmas.
Mitä vielä? Kaikki mukaan!
9) Ja jos ei kisaaminen silti innosta, ei kannata masentua. Kyllä se on ihan yhtä oikeaa purjehtimista käyttää venettä vain retkeilyynkin (Kunhan muistaa osallistua h-vene.netin kokoontumispurjehduksille )

Erkka
erkka (at) h-vene piste net
erkka (at) h-vene piste net
Jos kiinnostusta riittää, niin talven aikaan voitaisiin järjestää koulutusta taktiikasta, säännöistä, voitaisiin pyytää "konkareita" kertomaan kokemuksistaan ja näkemyksistään, miksei keskusteltaisi H-veneestä matkaveneenä jne. Tarvetta voitaisiin kartoittaa Blue Peterin palkintojenjaossa. Talvisaikaan tälläiseen on paremmin aikaan kuin keväällä/kesällä
Edellytyksenä on luonnollisesti kiinnostus osallistua tilaisuuksiin. Jos esim. palkintojenjako-tilaisuuteen osallistuu alta kymmenen henkeä, voitaneen katsoa, että kiinnostusta ei kuitenkaan taida olla.

Olisi hienoa, jos uudet tiimit todella kirjoittaisivat suunnitelmistaan, samoin kuin tietenkin jo olemassa olevat venekunnat. Henkilökohtaisesti uskon netin voimaan H-veneluokan markkinoimisessa/promoamisessa, erityisesti, jos kohteeksi ajatellaan nuoret aikuiset ja alle keski-ikäiset. Mitä myöten olen näin jo lähes setäikäisenä yrittänyt omalta osaltani kirjoitella näille sivuille. Ryhdistäytykää.