Pleksilasi
Moderator: Kristian
Pleksilasi
Tervehdys kaikille.
Viime kesänä hankittu H-veneemme kaipaisi uutta ovea koska edellinen hieman vuotaa ja ei päästä oikein aurinkoa sisälle.
Osaisiko joku neuvoa mistä Tampereen seudulla löytäisi Pleksilasin aiemman puisen oven tilalle?
terveisin Petri Järventausta

Hyvää tavaraa luukkuun on varmasti polykarbonaatti, mitä saat esim http://www.etra.fi/keskisuomi.php
Tein viime kesänä uuden luukun muistaakseni 6mm polykarbonaatista. Akryyliakin voi käyttää. Kummassakaan tapauksessa ei kannata käyttää niin paksua levyä kuin puinen luukku on ollut, muovi painaa enemmän ja varsinkin tuo polykarbonaatti kestää melkein mitä vain, vaikka olisi ohuttakin.
Luukku kannattaa tehdä kaksiosaisena. Puuluukuthan on yleensä olleet yksiosaisia, mutta siitä ei ole muuta hyötyä kuin että on yksi hankalasti syrjään laittettava iso levy veneessä.
Tämän viimeisimmän luukun tein siten että ne osat menevät hieman lomittain (kuten sanotaan, "alaosan yläosa jää yläosan alaosan alle" mutta mitään reunalistoja tms luukuissa ei ole. Toimii ihan hyvin ja on aika nopea tehdä.
Toinen mahdollinen tapa on laittaa muovilevyjen reunoihin teak-listoitukset, jotka tekevät niistä yhtä paksut kuin mitä alkuperäinen puuluukku on ollut. Silloin tietysti limittäin menevillä listoilla hoidetaan se, että keskelle luukkua ei jää vuotavaa saumaa. Sellaiset luukut tein joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla; niistä luukuista näkyy olevan jopa pari kuvaa netissä jonkun myöhäisemman omistajan laittamana. Löytyy fe83.org:n kuvista -> s/y Selene -> "Selenen pleksi luukut". Reunalistoitetut luukut ovat ehkä pikkasen paremman näköiset, mutta aikaa menee n.5 kertaa enemmän askarteluun.
Tuosta Tampereeseen materiaalitarjonnasta en tiedä mitään, sorry.

Kyllä akryyliä saa myös veneisiin sopivana, uv-kestävänä laatuna. Molempia vaihtoehtoja on saatavissa useita eri laatuja, kannattaa kertoa käyttötarkoitus siellä mistä on ostamassa. Karkeasti luokiteltuna akryylissä on hyvää se, että se ei naarmuunnu yhtä helposti kuin pehmeäpintaisempi polykarbonaatti, jossa taas on hyvää se sitkeys (ei murru..)
Akryyliä tai polykarbonaattia voi työstää ihan normaaleilla käsityökaluillakin, sahaaminen menee käsisahallakin, tai sirkkeliä voi käyttää jos sattuu sellainen olemaan.. Viimeksi sahasin niiden luukkujen päät muotoon (viistoiksi) pienellä vannesahalla. Muoviliikkeestä kun yleensä saa vain 90 asteen kulmia, tai sitten epästandardien kulmien sahailusta laskutetaan ihan järjettömästi. Reunojen viistous kannattaa sitten mitata paikan päällä joko pahviproton avulla tai piirtämällä kulma suoraan sen muovilevyn päällä olevaan suojakalvoon.
Korkeussuuntaan ne levyt olivat oikean kokoiset muoviliikkeen jäljiltä (ja hyvä olikin, pöytäsirkkeli lienee ainoa vaihtoehto jolla ne vaakasuuntaiset reunat saa riittävän samansuuntaisiksi). Lopuksi hioin ne reunat jollakin käteen osuneella hiomakoneella, muistaakseni nauhakoneella. Lisäksi porasin kaksi isoa reikää tuuletusritilää varten. Käytin sellaista kuppiporaa, jota biltema myy sähkörasioiden seinään asentamista varten. Olisikohan 85mm.
Mitään työstettyjä uria ei noissa minun luukuissa ole ollut joten en oikein pysy perässä siinä mitä tarkoitat urien tekemisellä. Yritän piirtää tähän merkkigrafiikalla kaaviokuvaa niistä vaihtoehdoista. Nämä yrittävät olla halkaisukuvia sivulta, hytti oikealla, istumalaatikko vasemmalla:
Ensin se yksinkertaisempi versio, luukut menevät vain lomittain (1=yläosa, 2=alaosa. "-" on yläosaan kiinnitetty nappula, joka estää nostamasta alaosaa pois poistamatta ensin yläosaa, tämä on veneen lukituksen kannalta oleellinen):
Siinä reunalistoitetussa oli keskellä tiikkilistat: 1=yläosan muovi, t=teak-lista, joka on ruuvattu yläosaan, 2=alaosa, T= alaosaan ruuvattu teat lista. Tai tietysti siinä oli myös kaikilla muillakin reunoilla tiikkilistat, mutta niillä kun ei ole mitään funktiota luukun tiiviyden kannalta, niin eivät ole kuvassa.
Luonnossahan nuo ovat hieman kallellaan, mutta siitä huolimatta ei koskaan ollut mitään ongelmia siitä, että sekä muovi- että puuosien reunat oli sahattu 90 asteen kulmaan eli ei edes mitään viistoiluja tuossa 1-2 liitoskohdassa, periaatteessa siihen tiikkilistan päälle voisi jäädä vettä, mutta määrä on ihan merkityksetön, samaa luokkaa kuin pintajännityksellä voi vesipisaroita jäädä muutenkin.
Korkeussuuntaan ne levyt olivat oikean kokoiset muoviliikkeen jäljiltä (ja hyvä olikin, pöytäsirkkeli lienee ainoa vaihtoehto jolla ne vaakasuuntaiset reunat saa riittävän samansuuntaisiksi). Lopuksi hioin ne reunat jollakin käteen osuneella hiomakoneella, muistaakseni nauhakoneella. Lisäksi porasin kaksi isoa reikää tuuletusritilää varten. Käytin sellaista kuppiporaa, jota biltema myy sähkörasioiden seinään asentamista varten. Olisikohan 85mm.
Mitään työstettyjä uria ei noissa minun luukuissa ole ollut joten en oikein pysy perässä siinä mitä tarkoitat urien tekemisellä. Yritän piirtää tähän merkkigrafiikalla kaaviokuvaa niistä vaihtoehdoista. Nämä yrittävät olla halkaisukuvia sivulta, hytti oikealla, istumalaatikko vasemmalla:
Ensin se yksinkertaisempi versio, luukut menevät vain lomittain (1=yläosa, 2=alaosa. "-" on yläosaan kiinnitetty nappula, joka estää nostamasta alaosaa pois poistamatta ensin yläosaa, tämä on veneen lukituksen kannalta oleellinen):
Code: Select all
1
1-
12
2
2
Code: Select all
1
1
1
t1T
t2T
2
2
Vielä pari linkkiä FE83-palstalle:
http://www.fe83.org/forum/viewtopic.php?t=113
http://www.fe83.org/wiki/index.php/Ikkunoiden_uusiminen
http://www.fe83.org/forum/viewtopic.php?t=113
http://www.fe83.org/wiki/index.php/Ikkunoiden_uusiminen
Erkka
erkka (at) h-vene piste net
erkka (at) h-vene piste net
Muutama kommentti noihin fe83.org:n juttuihin (ei aina kannata uskoa kaikkea mitä netistä lukee
Nuo maalaamalla tummentamisjutut, joista keskustelu lähtee, ne kannattaa unohtaa kokonaan. Sekä akryyliä että polykarbonaattia saa valmiiksi tummennettuna, jälkimmäisessä ei sävyvalikoima ehkä ole yhtä suuri. Tummennettua (bronssinsävyistä) polykarbonaattia on tietääkseni käytetty mm. parvekkeiden kaiteiden alla..
Ja tummennetut luukut toimivat niin, että ellei sisällä ole valoja niin ei ulkoa juurikaan näe sinne veneeseen sisälle. Ei siinä mitään suuria akvaariofiiliksiä ole ainakaan meillä syntynyt. Ensimmäisellä kerralla taisin ottaa tumminta sävyä mitä etolassa oli tarjolla. Se näytti myymälässä aika vaalealta sekin, mutta lopulta paikallaan tuntui joskus jopa liian tummalta. Toisaalta kirkasta muovia en laittaisi missään tapauksessa, kyllä ne tummemman pään sävyt on ihan ok venekäyttöön.

Re: Pleksilasi
Bauhausissa on tarpeeseen sopivaa kirkasta polykarponaattia noutohallin puolella. Ja Pirkanmaalla Muovikoneistus Kivelä myy vaikka valmiiksi muotoiltuna ja ihan mitä väriä vaan...pete-j wrote:Tervehdys kaikille.
Osaisiko joku neuvoa mistä Tampereen seudulla löytäisi Pleksilasin aiemman puisen oven tilalle?
Omassa veneessäni kun on ikkuna kiinnitetty kirkkaalla silikonilla niin ikkunan vaihdon jälkeen olis tarkoitus pysyä samassa lookissa. Sika alkoi vasta just valmistamaan kirkasta liimaa joka ei tietty ole sitä UV-suojattua (tietääkseni) joten ajattelin hommata UV-suojattua akryyliä ja alle kirkasta silikonia UV:lta suojaan..Lauri wrote:Kyllä akryyliä saa myös veneisiin sopivana, uv-kestävänä laatuna. Molempia vaihtoehtoja on saatavissa useita eri laatuja, kannattaa kertoa käyttötarkoitus siellä mistä on ostamassa. Karkeasti luokiteltuna akryylissä on hyvää se, että se ei naarmuunnu yhtä helposti kuin pehmeäpintaisempi polykarbonaatti, jossa taas on hyvää se sitkeys (ei murru..)
Onkos hullu ajatus? Kaikesta päätellen samansuuntainen niksi on nyt toiminut ainakin noi ekat 30 vuotta mutta nyt on ikkunat niin säröllä ja halkikin että tämän kesän juttuja olis nekin vaihtaa.
Tiesikös joku missä ne vois tilata kohtuuhinnalla ihan muotoon leikattuna ja viistettynä? Itelläni ei jyrsintä ole joten Fe83:n vinkit jää mulla käyttämättä niiltä osin ellei jostain vehjettä lainaan liikene.
306
Selviteltiin alan miesten kanssa. Akryylissä itsessään on UV:ta kestävä ominaisuus. Vastaavasti Polykarbonaatissa UV-suojaa ei ole, mutta suojattua käsiteltyä levyä on saatavilla joten tuossa yllä taisi mennä matskut väärin päin.Pualikas wrote:Ei akryyliä! Se ei kestä Uv-valoa, eli alkaa kellastumaan ja "hapertumaan" auringossa!
Eli akryyli kestää luontaisesti valoa, polykarbonaatti taivutusta.
Last edited by 306 on Mon 13.4.2009 21.19, edited 1 time in total.
306
Polykarbonaatin UV-suoja on käsittely joten se ei ole itse materiaalissa. En tiedä onko kyseessä halpis-aurinkolasien kaltainen pinnoitus, siinä tapauksessa käsittely kuluu pois jonka jälkeen materiaalin kesto heikkenee.4xS wrote:Ja kun muistataan myös se että akryylillä ei ole niin hyvää iskunkestävyyttä kuin polykarbonaatilla (jääkiekkokaukalo). Niin miksi yleensäkään valita akryyliä, jos tarjolla on myös polykarbonaattia?306 wrote: Eli akryyli kestää valoa, polykarbonaatti taivutusta.
Akryyli on pinnastaan kovempaa (ja siksi taivutettaessa hauraampaa) kun polykarbonaatti joten se kestää naarmuja paremmin. Jääkiekkoja en ajatellut veneeseen laukoa ja muuta kolistelua akryyli sitten jo kestääkin.
Liekö vaan varovaisuutta, että valitsin akryylin. Semmoset kuitenkin otin veneestä pois 34 vuoden jälkeen ja olivathan ne vähän kiteytyneessä kunnossa. Eivät kuitenkaan suoranaisesti rikki vielä(kään). Lisäksi jos uskoo veneen speksejä niin ikkunat ovat alkuperäisinä 6mm paksuja, polykarbonaattia ei tuossa paksuudessa saa ainakaan oikean sävyisenä.
Mutta, tässä vaan omat perusteluni, kukin valkkaa miten tykkää.
306
Niin, onkos kukaan nähnyt mistä kys. Wurthin tuotetta saisi Helsingin seudulta? Itse Wurth-myymälät taitaa olla vaan tukkuja ammattilaisille?306 wrote:Mistäs moiset tuotteet löytyy täälä Helsingin seudulla?Make wrote:Tiivistämiseen suosittelen Polymeerimassa joka liimaa ja tiivistää ja ainakin Wurthin versio on UV-suojattu. Saa värillä tai läpinäkyvänä.
---edit---
Eli Tarjoustalo Suomenoja tai Petikko ellei ole tiliä Würthin ketjulle.
306
Löytyykös kemistejä jotka osaisi sanoa miten tuollaista massaa pystyy liuottamaan ts. puhdistamaan akryyliä pilaamatta? Sikälimikäli irrotan tuoreen massan akryylistä, olisi hyvä saada siitä kaikki tahmat pois ettei lopputulos ole entistä röhnäisempi.Make wrote:Tiivistämiseen suosittelen Polymeerimassa joka liimaa ja tiivistää ja ainakin Wurthin versio on UV-suojattu. Saa värillä tai läpinäkyvänä.
306