Terve! Hyvä listaus, tuolla pääsee pitkälle!
Aikanaan tuli kirjoitettua kaikenmoisia artikkeleita tuonne
Wikin puolelle, joista voisi tässäkin olla apua. 306 tosiaan vaihtoi omistajaa, mutta muistini koukeroista tulee tämmöistä:
tvkalvas wrote: ↑Fri 4.12.2020 11.48
Maston jalan purku, sandwich-katon remppa (notkolla)
Maston jalan purin muutama vuosi sitten. Vaikka lopulta sisältä löytynyt vaneri olikin kovan tuntuista, oli se ilmeisesti päässyt joustamaan, sillä korjaus kyllä auttoi ja meni näin:
Tarvitaan monitoimityökalu, jolla pääsee sahaamaan suoraan läpi. Irrotin ensin mastonjalan ja sahasin reiän hieman jalan levyä pienemmäksi, jolloin esteettinen pakkelointi on helpompaa. Mastonjalka meni sandwichin läpi pitkillä pulteilla, jotka olivat kiertein kiinni sisäkattoon laminoidussa teräslevyssä.
Sahailin monitoimityökalulla varovaisesti vanerin yms. läpi, sillä sisempää lasikuitukuorta (sisäosan kattoa) ei kuulu lävistää.
Kun kolo on putsattu ja karheaksi hiottu, laitoin maston jalan pultin reikiin pillit sisäkatossa kiinni olevaan teräslevyn pultinreikiin saakka, jottei tarvitsisi tehdä tarkkuusporauksia teräslevyn pulttien reikiin (=ei onnistuisi ikinä). Sitten kaadoin mastonjalan koloon epoksihartsia, jota oli vahvistettu lasikuitusuikaleilla ja mikrolasipalloilla (bilteman kamaa). Päälle laitoin mastonjalan, jonka pultinrei'istä pistin pillit ulos, jotta tulevat pultinreiät johtaisivat suoraan aluslevyynsä.
Sitten annettiin kovettua ohjeiden mukaan. Mastonjalan ja katon väliin kanattaa laittaa massaa, sillä omassa veneessäni tuli massattua vain pultinreiät ja masto pitää välillä kummaa ääntä, joka resonoi suoraan sisään.
Jajoo, teräksisen (ei alumiinisen) mastonjalan sain oikaista käyttökuntoon hydraulisella prässillä varovasti oikoen.
Rustien paikkaus (vuotaa)
Vuotavat rustinraudat saattavat vaatia huomiota, sillä semmoset eivät saa päästä pysyvästi kastumaan. Kuivatus on siis tärkeää. Samalla kannattaa laittaa pulteille kunnon aluslevyt (joita ei aina valmiiksi ole) joko prikoista tai räätälöidystä teräslevystä. Ja olennaisintahan on saada massaa reikään yläpuolelle, josta käsin vesi tulee sisään, miksei muuallekin.
Kannen maalaus
Kannen maalauksesta minulla ei ole kokemusta, mutta karhennusten maalailusta haaveilin. Vaarana on, että tulevat liukkaiksi eli ainakin vaativat ao. ryynien lisäämistä niihin kohtiin.
Puuosat ja vinyyliverhoilu uuteen uskoon sisältä
Puuosien kunnostus tekee eetvarttia. Itse öljysin puuosat, mutta ajan saatossa tuntuivat hiljalleen mustuvan. Tiedä sitten saisiko öljyä liuotettua tms. jos käsittelyn haluaa tehdä uudelleen siististi, sillä toisin kun lakka, öljy imeytyy puuhun ja on vaikea uusia hiomalla.
Vinyyliverhoilusta sen sijaan on ihan toimiva vinkki, jonka luin jostain suomi24:stä ennenkun kokeilin itse hyvällä menestyksellä. Vinyyli kun on muovia, niin sikäli kun vinyylin kiinnitys on siisti, kannattaa se liimata hyvin kiinni kontaktiliimalla esim. injektioneulaa käyttäen. Kun kattoni oli kiinni, viilsin kaikki rumat saumat tasalevyisiksi (esim. noin 5mm) käyttäen joustavaa viivotinta ja mattoveistä. Sitten teippasin vinyylien reunat ja laitoin saumoihin akryylimassaa siististi tasoittaen. Teipit pois ja muoviprimerisprayta kauttaaltaan. Viimeistely sopivasti katon väriin sävytetyllä puolikiiltävällä lateksimaalilla. Jos haluaa hifistellä, voi "korkkipinnan" syvennykset maalata tummemmalla harmaalla ja sitten sivellä hieman kuivemmalla siveltimellä vaaleat osat toisella kierroksella. Siisti ja helppohoitoinen ja erityisesti helposti uusittava "siivous".
Keitin
Keittimemme seilasi sielä sun täällä. Ostaessamme veneen se oli alumiinikaukalossa kulkuluukun alapuolisessa vetolaatikossa. Keittohöyryt meni kulkuluukusta hienosti ulos, mutta kulkemistahan se kovasti haittasi.
Kokeilimme myös tehdä vedettävän kyökkivaunun toiseen pistopunkkaan, mutta raiteiden leveyden vaihdellessa keksintö tuppasi kaatuilemaan ja oli muutenkin vähän ropellihattumallia.
Lopulta keitin asettui toiseen "piironkiin", jonka vetolaatikon etulevyn sai saranoitua alaspäin kääntyväksi. Ihan toimiva ajatus, mutta keulaluukku kannattaa olla kokatessa raollaan, jotta läpiveto veisi höyryt mennessään.
Lämmitin
Lämppäri (wallas 1300) oli osatessamme keulapiikin puolella laipiossa kiinni, jotta savupiippu olisi poissa fokan narujen tieltä. 12mm narut nappasivat aina välillä savupiipun rakoon ja otsani kopisi laipion lämppärin teräviin nurkkiin keulapiikissä kylkeä kääntäessä. Lisäksi veneen tuuletusasiat askarruttivat, sillä ilma ei tuntunut vaihtuvan hytissä kovin hyvin kostealla säällä. Wallas 1300 imee lämmitettävän ilman ympäriltään eli kierrättää sisäilmaa, mikä ei siis raitista ilmaa oikein mitenkään paitsi aika ajoin kaikki luukut auki tuulettamalla.
Lämppäri siirtyi kattokiinnikkeiseksi heti etummaisen laipion keulan puolelle heti raitisilmalautasventtiilin viereen. Kanteen reikä savupiipulle ja riittävän paksut sähköt keulapiikin alla olevalta akulta ja kauko-ohjain, meidän tapauksessa laipion keulan puolelle, jossa itse nukuimme. Tavallisella kelillä raitisilmaventtiili on auki ja lämppäri imee siis välillisesti ilmaa sitä kautta puhaltaakseen raittiin ilman lämmitettynä peremmälle hyttiin. Viileämmällä kelillä venttiiliä voi vääntää pienemmälle, jolloin lämppäri alkaa kierrättää enemmän jo valmiiksi lämmitettyä sisäilmaa.
Patentti toimi, joskin aina välillä huoletti imeekö tuuletusventtiili viereisen savupiipun savut sisään. Tämmöistä ei kuitenkaan huomattu.
Yleensä ottaen Wallaksista puhutaan kaikenlaista keskustelupalstoilla. Meillä siihen tutustuminen on vaatinut oman aikansa, mutta perus huoltosatsin vaihdolla pääsee pitkälle. Polttonaineen laatu on tärkeää ja kannattaa käyttää ohjeiden mukaan. Myös mahdollisimman paksut (taitavat olla 4,5mm, jotka vaihdoimme lopulta 6mm) virtakaapelit auttavat hehkutuksen oikeaa toimintaa.
Navigointitietokone (Raspberry PI)
Navigointiläppäriä käytettiin jossain vaiheessa siirtääksemme karttaohjelmalta reittisuunnitelmat akkuvirrassa kiinni olevaan kartattomaan Garminin käsi-gepsiin. Kaapeli kiersi gepsiltä sähkökeskukseen, josta virtaa saatuaan jatkoi toiseen "piirongin" liukuovikaappiin, josta se kytkettiin läppäriin. Semmonen firma kun Akun kaapelitehdas teki hyvät kaapelit mittatilaustyönä. Viritys jäi lopulta aika vähälle käytölle, kun gepsi tuli vaihdettua vastaavaan kartalliseen malliin. Aika nopeasti karttasarjojen selailu läppärillä jäi pois. Reittisuunnitelmat olivat lähinnä fyysisten karttasarjojen indeksilehdiltä sormituntumalla mitattua, ettei menneet päivämailit hurjiksi.
Saattaa olla, että Raspberry on ihan eri vehkeitä, mutta tommosta oli ennenwanhaan.
Sähköistys: Aurinkopaneeli, akusto, LED-valot
Aurinkopaneelin laitoin muutama vuosi takaperin luukkutallin päälle. Siihen mahtuvaa 30W paneelia vahvistaa Victronin MPPT-lataussäädin. Paksut johdot vedin -75-vuosimallin sprayhood-muotoilujen alta sisään ja kohti säädintä ja sähkökeskusta.
Paneeli on ollut hyvä pitämään 80Ah akun latingissa viikonloppureissujen välillä, mutta lomareissuilla sen potku hiipuu nopeasti jo tabletin ja älypuhelimen latailuun ja maasähköä tarvii noin 5-7 päivän välein jännitteen pudotessa alle 11-12V välille. Itse veneen sähköihin (ei jääkaappeja tms.) se tosin riittäisi selvästi pitempään.
Sijoittaminen aurinkoisempaan paikkaan esim. takaluukun päälle tai liikuteltavaa paneelia käyttämällä voi ratkaista tilanteen osittain. Jälkimmäinen ei useinkaan ole purjehtiessa käytössä, joten watteja tulee vähän.
Akkuna meillä oli perusmallin 80Ah akku, jolla mentiin kohtuullisesti. Tiedä sitten jos litiumeista on jatkossa iloa, jolloin ne latautuvat nopeammin ja virtaa voi käyttää yli normaalin 70% kapasiteetista (50%:n jälkeen on tavallisesti jo syytä latailla).
Led-polttimot vaihdoin vaivihkaa tavallisiin kulkuvaloihin. Olennaista oli, että värillisiin kuoriin oli olemassa omat, erisävyiset polttimonsa, jotka eivät taittaneet vihreää siniseksi. Ledien ei myöskään tarvitse olla määräänsä kirkkaampia, vaan niiden kuuluukin näkyä vain sen 2nm:n päähän (muistaakseni). Ledit voivat olla herkkiä, jos syystä tai toisesta akusta ei saa yli 11V virtaa, joten pidin varmuuden vuoksi hehkupolttimoita varalla, mikä teki virityksestä melkein-laillisen.
Virallisetkin led-umpiot taitavat olla nykyään kohtuuhinnoissa.
Levanki, pikareivi, dirkki, ratsastajat isoon, iso kasa vaijereita ja köysiä uusiksi, ...
Levanki oli perusmalli penkkien tasossa ja palveli hyvin kunhan vaunu oli rasvattu. Levangilta meni päättymätön lenkki siten, että laskeminen (=kovan tuulen säätö) onnistui aina.
Pikareivi oli veneessä jo ostaessa ja toimi hienosti. Puomin takaosassa oli säätövaunu, jossa kiinni oleva naru nousi ensin takaliikin reivisilmän kautta alas vaunun pylpyrään, josta se meni puomin etuosan pylpyrän kautta ylös etuliikin reivisilmään, alas maston juurin pylpyrän kautta kaukalon lukolle. Säätö onnistui skuuttia ja nostinta löysäämällä tiukassa vastaisessa vauhtia juurikaan pudottamatta. Naruna tuntui riittävän 6mm. Ehdottamasti parhaita reissuvarusteita!
Dirkkinä käytimme maston huipusta alas tulevaa 6mm narua, joka tuli puomin päässä olevalle ns.
Becket with V cleatilla, joka oli kiinni joko alaliikin kiristyvaijerissa tai puomiuraan laitetussa ratsastajassa. Dirkki antaa satamassa ryhdikkään ilmeen, mutta tuppaa unohtua kireälle purjehtimista aloitettaessa.
Isopurjeen ratsastajat on passeli juttu, mutta etenkin pikareiviin yhdistettäessä saattaa joutua kehittämään patentteja, ettei ratsastajat valu urasta ulos kiristäessä tms. Sama tietty purjetta pudotettaessa. Meillä purjeen syöttöaukkoon ei keksitty tuketta, joten asian hoiti spinnupuomin kiinnikkeeltä tuleva 2-kertainen joustinnarusilmukka, joka piti ratsastajat urassa.
Dyneemaköydet on hyviä ja kestäviä jos käteen istuvat. Vinkkinä, että kannattaa opetella pleissaustaidot esim. youtuben vinkeillä, mikä antaa luovuudelle tilaa.
H-veneen pienissä tiloissa kaikki mahdollinen tilavuus pitää ottaa käyttöön. Onko joku hyödyntänyt keulan ja perän koteloita?
Ainakin nesteitä noihin saisi kätevästi säilöttyä. Vesisäiliö keulaan ja polttonestettä perään?
Keulan tai kaukalon alaisen tilan käytölle en tohtinut kehitellä mitään patentteja, sillä"jakojäännökset" olivat omassa veneessäni vähän mutkien takana esim. säiliöitä silmällä pitäen. Vettä tai polttonestettä en semmoisiin laittaisi, kun ovat niin vaikeasti puhdistettavissa. Ja ainakin bensan kanssa on aina se räjähdysvaarakin. Myönnetään kuitenkin, että esim. taaempi tila voisi tavalla tai toisella avattavana olla melko juhlavan kokoinen esim. rakkomalliselle vesisäiliölle, jonka voisi ottaa talveksi pois. Samalla saattaisi tosin veneen turvallisuus kärsiä sikäli kun noiden umpiosien hommana mahtaa kellutus olla.
Meillä vesisäiliö hyödynsi toisen pistopunkan alaista peränpuoleista päätä, jonne ei tuntunut muuta kätevästi mahtuvan. Tankkaus tapahtui sieltä toiseen kaukalon luukkuun johdettua putkea pitkin ja tyhjennys tapahtui samaan pilssin lokeroon, josta pilssipumppu imee tarvittaessa jämävedet pois. Pumppuhana meillä oli toisen piirongin sisällä piilossa, mutta esiin käännettävissä.
Vinkkinä vesisäiliöiden salattuun sielunelämään, että kun semmoisen keväällä kerran täyttää, kannattaa siinä pitää koko ajan vettä kunnes sen kunnolla tyhjää ja kuivaa syksyllä. Raikkaat vedet voi vaihtaa aina ennen isompia reissuja, mutta jos säiliön jättää tyhjäksi kuivaamatta, saattaa sinne asettua semmonen homekasvusto ettei auta kun säiliön vaihto. Me otimme rakkomallisen säiliön aina talveksi pois kuivaan säilöön (kun ei huvittanut enää kolmatta vastaavaa ostaa).
Samalla kun keulan pistää uusiksi on hyvä miettiä mitä keulan laipiolle tekisi. Nyt ratkaisu on tämän näköinen:
Keulalaipio oli meillä ihan tukevasti kiinni laminoitua vaneria (olisko 12 vai peräti 18mm), minkä annettiin olla semmosenaan.
Tsemppiä kauden puhteisiin! Tuossa voi tosiaan olla aika paljon kerralla nieltäväksi, mutta jospa noilla em. yrityksen ja erehdyksen kautta löytyneistä ratkaisuista olisi apua. Vanhassa
myynti-ilmoituksessamme on jotain kuvia em. patenteistamme ideointiasi helpottamaan.