Juokseva vesi pentterille

Keskustelua H-veneen varustelusta ja kunnostusprojekteista

Moderator: Kristian

Post Reply
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Juokseva vesi pentterille

Post by 306 »

Parin vuoden aikana on tullut todettua, ettei irtonaiset ja siirreltävät vesisäiliöt joko mahdu kokonsa puolesta tai kestä esim. ruttuun menonsa puolesta pitkään.

Pohdiskelin "painevesivaihtoehtoa" ts. säiliön asentamista esim. keulaan pentterin ääressä olevaa hanaa korkeammalle mutta totesin täytön ja tyhjentämisen hankalaksi minkä lisäksi letkut olisi pitänyt porailla melko monen laipion läpi. Lisäksi en halua mitään turhia sähkövimpaimia kuten vesipumppuja jotka toki voisivat hetkeksi ratkaista ongelmat.

Biltemalta löytyi huokea manuaalinen hana-pumppu jossa on kääntyvä nokka, ei toki tehokkain mahdollinen mutta ihan jees kuitenkin. Ajatuksena olisi laittaa pumppu toisen nytkin lähinnä muonavarastona toimivan kaapin sisälle alareunaan ja sieltä letku pistopunkan alla olevaan kannettavaan ruttusäiliöön valmiita aukkoja myöten. Näin säiliön liikuttelu minimoidaan ja vastaavasti kestävyys maksimoidaan. Lisäksi täyttö ja tyhjennys onnistuu luukun kautta säiliötä siirtelemällä. Suurimman osan kaudesta säiliö on käyttämättä joten tässä mallissa sen tyhjentäminen onnistuu kuten muidenkin siirreltävien säiliöiden tyhjennys.

Kaapin pumpulta menee mahdollisimman lyhyt letku säiliölle ja nyt sitten kysymyksiin eli:

Aion kustomoida säiliön korkin siten, että sen läpi kulkee pumpulta tuleva imuletku ja aukko korkissa pitäisi jotenkin tiivistää. Mitä tiivistysainetta käyttäisitte moisessa juomaveden kanssa tekemisissä olevassa saumassa?
306
Make
Ajoankkuri
Posts: 50
Joined: Sun 11.3.2007 01.19
Location: Espoo
Contact:

Post by Make »

Voisin ajatella, että tuohon korkkiin saisi läpiviennin, jossa on kuminen tiiviste ainakin toisella puolella. Siihen saisi varmaan sen letkunkin näppärästi putkiklemmarilla kiinni.

Toisaalta läpivienti voi olla vaikka yksinkertaisesti kierteytettyä putkea, johon kaksi mutteria, tiivisteet ja korkki väliin, jolloin saat kumpaankin päähän letkun.
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Post by 306 »

Make wrote:Voisin ajatella, että tuohon korkkiin saisi läpiviennin, jossa on kuminen tiiviste ainakin toisella puolella. Siihen saisi varmaan sen letkunkin näppärästi putkiklemmarilla kiinni.

Toisaalta läpivienti voi olla vaikka yksinkertaisesti kierteytettyä putkea, johon kaksi mutteria, tiivisteet ja korkki väliin, jolloin saat kumpaankin päähän letkun.
Kiitos, tuossa on selvästi ideaa. Olen vissiin häärinyt liikaa massojen kanssa viimeaikoina kun en tullut ajatelleeksi tommosta suoraviivaista vaihtoehtoa.

Mitäs tuumaatte mimmoinen mm-mittainen letku menee 3/8" liittimeen eli lähinnä kokemuksesta, mimmoisia letkuvaihtoehtoja kannattaa harkita? Puristaen liittimellä varmaan menee 10mm letku ihan hyvin ja ruuvaamalla kierteeseen 9mm?
306
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by 306 »

Tässä eräs svenskiratkaisu:

Image

Image

Vesisäiliö ilmeisesti kaapin sisällä ja pumppuhanalla ylös tasolle. Tiedä sitten miten lavuaari tyhjennetään, pohjan kautta letkulla sankoon tms.? Toki tässä höyryävä keitin on vähän turhan syvällä veneen sisuksissa mutta muuten vaikutta pätevältä. Allas-keitin-yhdistelmä näyttää valmiilta kokonaisuudelta, mistä lie moinen löytyy? Keitin tosin vaikuttaa kaasuvehkeeltä jossa on taas iso nippu omia ongelmia ja huolia. Samalta pullolta voisi kylläkin saada toimiaan esim. jääkaapin jos tuolle linjalle lähtee..

Ihan mukava nähdä vaihtoehtoja. Tuossahan ei tarvitse uusia kun (ainakin omassa veneessäni) valmiiksi irtoava kansi ja poistaa ylempi laatikko varastoon. Ts. homma on sitten korjattavissa alkuperäiseenkin kuntoon pienellä vaivalla. Uusi taso ja etupaneeli vanerista petsaamalla ja avot.
306
remonttimake
Posts: 300
Joined: Thu 22.5.2008 17.49
Location: turku
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by remonttimake »

Minulla on ylimääräinen rungon läpivienti pohjassa tuon ruotsalaiskeittiön kohdalla. Ilmeisesti lavuaaria varten.
Talven puhdetöinä pitäisi tehdä kaapistot kuntoon. Olen ajatellut olla tekemättä lavuaaria, mutta ehkä sittenkin voisi.
Laita kuvia kun oma projektisi etenee. Sano jos tarviit tiikki/mahonkivaneria, petsattu koivu voi olla vähän krouvi.
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by 306 »

remonttimake wrote: Laita kuvia kun oma projektisi etenee. Sano jos tarviit tiikki/mahonkivaneria, petsattu koivu voi olla vähän krouvi.
Itse tyydyin tekemään ainakin näin aluksi vähän pienemmät asennukset joista koitan tehdä talven tullen wiki-sivut. Laitoin Bilteman pumppu-hanan alakaapin oven sisäpuolelle vanerialustaan. Pumppu imee vedet punkan alla olevasta 13-litraisesta säiliöstä. Yksi tuntui riittävän yli viikon päivät. Itselläni on varmuudeksi kaksi erillistä säiliötä jolloin säiliö on vielä tarpeeksi pieni kannettavaksi ja täytettäväksi suoraan mistä tahansa sopivasta hanasta.

Ihan hyvin patentti toimii ja kokonaiskustannukset oli 50€+vaiva eikä enää tarvitse katsella lattialla pyöriviä säiliöitä. ;)

Toki tuo ruotsalaispatentti olisi ihan tyylipuhdas varustelisäys mutta vaatii oikeankokoisen (ja tuossa päädystään käytettävän) ja mieluummin spriikeittimen ja altaan. Rungon läpivientiä voi varmasti käyttää mikäli semmoinen valmiiksi on, mutta uutta en lähtisi tuota varten tekemään. Ehkä kuitenkin vaikka sangolla altaan saisi suht siististi tyhjäksi letkun avulla.

Pistän vaneritarjoukset korvan taa. :)
306
Lauri
Posts: 723
Joined: Wed 4.7.2007 19.18
Location: Helsinki

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by Lauri »

Minulla on yhä tallessa pieni venelavuaari, jonka poistin n. 15 vuotta sitten FE:stä pentteriremontin yhteydessä. Siihen veneeseen tuli isompi tilalle, ja vaikka tämä pienempi nyt voisikin kokonsa puolesta sopia H-veneeseen, niin ei ole tullut mieleenkään sen asentaminen veneeseen. Vadilla pärjää ihan yhtä hyvin, vati aiheuta ylimääräisiä reikiä ja läpivientejä pohjaan eikä varaa kiinteästi pöytätasoa. Tasopintoja kun ei muutenkaan ole liikaa H:ssa.

Sen sijaan se 306:n vesipumppu- ja tankkisysteemi on hyvä ja suositeltava. Olin itsekin miettinyt vastaavaa, mutta empä ehtinyt ensimmäiseksi toteuttamaan... Irtonaisen vesikanisterin kanssa puljaaminen veneessä sisällä on aina ollut vähän hankalaa, mutta likavesien toimittamista vadista laidan yli emme ole koskaan kokeneet vaikeaksi operaatioksi.
Lauri
Posts: 723
Joined: Wed 4.7.2007 19.18
Location: Helsinki

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by Lauri »

306 wrote:Tässä eräs svenskiratkaisu:
Image
Allas-keitin-yhdistelmä näyttää valmiilta kokonaisuudelta, mistä lie moinen löytyy?
Allas-keitin-yhdistelmä on ihan varmasti valmis kokonaisuus. Sellaisia valmistetaan ja käytetään vene-alaa enemmän matkailuautoissa ja -vaunuissa, ja tätä kautta tulikin mieleen että siltä puolelta löytyy myös montaa veneen varustamiseen sopivaa tarviketetta. Usein valikoima voi olla laajempi ja hinnat edullisempiakin kuin venetarvikeliikkeissä. Yksi tietämäni kauppa on http://www.vapaa-aika.com, mistä löytyy mm. juuri tuollaisia liesitasoja, lavuaareja, vesitankkeja yms. mistä voi olla meillekin hyötyä. Ei siellä tietenkään purjeveneheloja ole, mutta esim. patjan alle laitettavia kosteudenvähentämisratkaisuja on.

Miksi linkkilistassa ei muuten ole omaa osiotaan varustelu- ja huoltotarvikkeiden hankintapaikoille?

[Ps. minulla ei ole mitään muuta yhteyttä em. webbikauppaan, kuin että joskus vuosia sitten ostin sieltä teltan. Oli ihan hyvä hinta/laatusuhde silloin]
Erkka
Ylläpitäjä
Posts: 572
Joined: Sat 10.3.2007 03.01
Location: Espoo / Suomenoja
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by Erkka »

Etäisesti muistelen, että yksi kaveri kertoi niillä olleen vesitankin keulapiikissä, josta vesi tulee painovoimalla hanasta ulos (piirustuksista katsomalla tuo saattaisi olla mahdollista?). Tuo nyt ei tietysti ole painojakauman kannalta mitenkään järkevää, mutta siinä veneessä taisi olla 8 hv:n perämoottorikin.
Erkka
erkka (at) h-vene piste net
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by 306 »

Erkka wrote:Etäisesti muistelen, että yksi kaveri kertoi niillä olleen vesitankin keulapiikissä, josta vesi tulee painovoimalla hanasta ulos (piirustuksista katsomalla tuo saattaisi olla mahdollista?). Tuo nyt ei tietysti ole painojakauman kannalta mitenkään järkevää, mutta siinä veneessä taisi olla 8 hv:n perämoottorikin.
Mietin tuota vaihtoehtoa itsekin. Reissuveneessä moottori kuitenkin on aina paikallaan joten tasapainon vuoksi keulalla tarvitaan lisäpainoa. Vähän säiliön koosta riippuen se voi olla vielä suht järkevää sillä tuskimpa noin 20-kiloinen punnus vielä valtavasti vaikuttaa veneen rullaamiseen ym. vaikkei vire ihan kisaveneen tasoa enää olisikaan (jo moottorinkin vuoksi).

Hyötypuolella oli mm. se, että keulapiikissä on melko turhaa tilaa jonne soisi jotain käyttöä. Tuo painojuttu on tietty plussaa, samoin mahdollisuus siitä, että veden saisi toimimaan omalla painollaan. Näissä kuvissa kovasti näyttää, että keulapiikki on veneen alaosassa olevaa hanaa korkeammalla. Tosin esim. tuon laatikoston kannen taso taitaa olla jo niinsanotusti miinuspuolella ja hanan yhteyteen tarvitaan pumppu, sähköinen tai manuaali. Mikäli hana on laatikoston sisällä kuten itselläni, toimii paine jo enemmän avustavasti eikä pumppuhanaa välttämättä tarvita.

Haittapuolella oli sitten kaikki huoltoon ja asentamiseen liittyvät ongelmat. Letku pitäisi porata kahden rakenteellisen laipion (keulapiikin ja keulapunkan ja salongin välisen) läpi (jos haluaa siististi) ja asentaa niin, että sen saisi hyvin puhdistettua. Sama pätee vesisäiliöön, se pitäisi saada sujuvasti täytettyä, irrotettua ja puhdistettua jolloin säiliön pitää olla aika pieni ja tilavammat "paikalleen valettavat" vaihtoehdot ovat hankalampia, sillä ne pitää puhdistaa ahtaassa keulapiikissä. Luultavimmin säiliön täyttö pitäisi järjestää kannen läpiviennillä mikä on aina vähän huono juttu. Mietin erilaisia irtoletkuratkaisuja suoraan säiliölle mutta vaarana on märät patjat sun muuta.

Nyt säiliöt ovat pitkän punkan alla noin kutakuinkin kölin keskivaiheilla. Odotin enemmän kallistusta kun ovat molemmat käytännön syistä samalla puolella (2x13l) mutta en huomannut moisia, onhan paino kuitenkin aika pieni ja matalalla. Vuotamaton huohotuspatentti säiliölle pitäisi vielä keksiä ettei pumppaaminen olisi niin työlästä mutta muuten olen tyytyväinen.
306
Erkka
Ylläpitäjä
Posts: 572
Joined: Sat 10.3.2007 03.01
Location: Espoo / Suomenoja
Contact:

Re: Juokseva vesi pentterille

Post by Erkka »

Lauri wrote: Miksi linkkilistassa ei muuten ole omaa osiotaan varustelu- ja huoltotarvikkeiden hankintapaikoille?
Lisäsin kategorian ja linkin. Muokkasin muutenkin linkkilistaa hiukan...
Erkka
erkka (at) h-vene piste net
Post Reply