Helsingin, Espoon ja pääkaupunkiseudun muut retkeilysaaret
Posted: Sat 23.8.2008 01.19
Hei,
Tässä keskusteluaiheessa voisi jakaa tietoa retkeilysaarista ja niihin rantautumisesta etenkin jos paikkoihin ei ole tarkempia karttoja.
Suuri Satamakirja III ei aina auta näihin hätiin kun suurin osa Suomenlahdelle merkatuista pysäkeistä on hätäsatamia kuten Bågaskär tai pursiseurojen yksityisiä rantoja jonne ei ole menemistä ehjällä veneellä. Varsinkin Helsingin ympäristössä oppaassa tuntuu olevan vähemmän ohjeita kun mielenkiintoisia paikkoja. Käyttöä olisi paljonkin esim. Espoon ja Helsingin retkisaarten rantautumiskartoille.
Veneessäni on myös Retkisatamaopas jonka ongelma on se, että tilanpuutteessa sataman kartta on sullottu pienen pieneen ikkunaan jossa ei useinkaan näy itse väylää. Toinen ongelma on, että moniiin "retkisatamiin" ei ole enää vuosiin ollut pääsyä ja toiminta on loppunut.. Yleensä ottaen se on kuitenkin hyvä suunnannäyttäjä ja kattaa koko rannikon lisäksi myös sisävedet ja siihen nähden hinta on edullinen.
Uudenmaan ulkoilualueyhdistyksen esite käsittelee yhdistyksen saaret ihan hyvin, joskin syvyystiedot olisivat hyviä itse kartoissa ja aina kaikkia merkittyjä kiinnitysrenkaita ei ole löytynyt.
Tiedätteköhän muista oppaista? Olisiko kiinnostusta tehdä päivittyvä wiki- tai vaikkapa printattava pdf-muotoinen ohjekokoelma sähköiseen muotoon? Ajatuksenani on liittää kuhunkin kohteeseen lyhyt tekstikuvaus mm. syvyysolosuhteista ja alttiudesta tuulille, liittää jokunen valokuva saaren rantautumispaikasta ja muusta olennaisesta ja yksinkertainen kartta hyväksi havaitusta reitistä.
Avaukseksi kiinnostaisi Espoon edustalla olevat Stora Herrön läheiset Kaparen ja Rövaren joihin on kyllä kartat mutta joista harvemmin kuulee. Mahtaako niihin päästä vai ovatko moottorimiesten hommia? Ja jos pääsee niin tarviiko se erityistä tarkkaavaisuutta tai muita vinkkejä?
...edit...
Itse itseäni komentaen tässä tulee ohjeita Kaparenille viikonlopun "luotailun" jälkeen:
Eli kartassa syväykset ovat 1,7m eli merenpinnan korkeuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Saari onkin lähinnä moottoriveneilijöiden reviiriä. Hienoa kuitenkin on, että kuten usein muuallakin Espoossa, pääsee tännekin poijuun kiinni. Matala ranta kuitenkin on ongelmana kölin kanssa, riittävän lähelle kun ei meinaa päästä. Koitimme paikkaa poijurivistön keskivaiheilla ja noin 2m rannasta kumahteli siihen malliin että pois piti peruutella (vastaiseen lounaistuuleen eli hitaasti).
Rannassa kuitenkin reilut moottorimiehet kertoivat, että riittävän syvät paikat ovat Stora Herröstä käsin ensimmäisessä poijussa (n. 3-4m) ja itse huomasin, että 2. viimeinen poiju saaren lahdessa suoraan poijulta rantaan on riittävä joskin vaatii varovaisuutta. Lisäksi saaren edustalla olevan luodon ja toisen saaren keskeltä pohjoispuolelta tultaessa on syvimmässä vedessä ja Kaparenin suojaisin lahti on siten saavutettavissa. Karttaan on merkitty uhkaavimmat kivet, muuten uhkana on itse "laguunissa" vedenpinnan vaihtelut jotka saattavat olla luokkaa 20cm/yö.