H, matka/kilpavene, sopii neljälle lomanviettoonkin

Yleistä keskustelua purjehduksesta ja sen vierestä

Moderator: Kristian

Post Reply
Lauri
Posts: 723
Joined: Wed 4.7.2007 19.18
Location: Helsinki

H, matka/kilpavene, sopii neljälle lomanviettoonkin

Post by Lauri »

1980-luvulla kirjassa kerrottiin, että muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi H-veneen tilat riittävät 4-henkisen perheen lomanviettoonkin:
Image
Veneen esittelyn aikoihin, 60-luvun lopulla, H-venettä pidettiin erittäin tilavana perheveneenä.

Nykyisin kuulee enemmän väitetävän, että sisätilat ovat "telttatasoa" ja tuskin riittävät edes kahdelle hengelle lyhyille retkipurjehduksille.

Mikä on muuttunut? Vene ei ainakaan. Epäilisin, että jos H-veneen tilat tuntuvat liian pieniltä, niin vika voisi olla ennemmin korvien välissä? Vai oltiinko H-veneen alkutaipaleen aikoihin joukkopsykoosin vallassa eikä ymmärretty mitä ihminen tarvitsee vesillä liikkuakseen?

----
[Yllä oleva kuva on kirjasta Purjehtijan käsikirja, kirjoittanut Bob Bond ja suomen oloihin kääntänyt ja sovittanut kuuden hengen tiimi. Alkuteos on julkaistu 1980 ja minulla oleva 2. painos suomennetusta on painettu 1989, en tiedä milloin alunperin julkaistiin suomeksi. Koska kaikki neljä esiteltyä venettä ovat täkäläisiä tyyppejä, niin olettaisin, että suomennustiimi on ne siihen valinnut. Vene-esimerkit ovat kappaleen "matkapurjehdus" ohessa, mutta laitoin tämän aiheen foorumin "muu keskustelu"-osaan, koska tässä on enemmän kyse psykologiasta kuin itse veneestä, vai mitä?]
306
Posts: 1180
Joined: Sat 26.1.2008 01.25
Location: Hki
Contact:

Re: H, matka/kilpavene, sopii neljälle lomanviettoonkin

Post by 306 »

Lauri wrote:1980-luvulla kirjassa kerrottiin, että muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi H-veneen tilat riittävät 4-henkisen perheen lomanviettoonkin:
----
Nykyisin kuulee enemmän väitetävän, että sisätilat ovat "telttatasoa" ja tuskin riittävät edes kahdelle hengelle lyhyille retkipurjehduksille.

Mikä on muuttunut? Vene ei ainakaan. Epäilisin, että jos H-veneen tilat tuntuvat liian pieniltä, niin vika voisi olla ennemmin korvien välissä? Vai oltiinko H-veneen alkutaipaleen aikoihin joukkopsykoosin vallassa eikä ymmärretty mitä ihminen tarvitsee vesillä liikkuakseen?
Mielenkiintoinen juttuhan tuo on. Samaan aikaan lomaveneily tuntuu vähentyneen selvästi ajallisesti eli harvat perheet viettävät koko lomakuukautta vesillä. Olisiko ollut mukana jonkin verran 70- ja 80-lukujen ajan henkeäkin, veneellä lomailu oli kuitenkin edullista (jopa ilmaista kun vierasvenesatamia ei ollut juurikaan) ja sen vuoksi oltiin valmiita kärsimään hieman epämukavuuttakin. Tosin on hyvä huomata, ettei H mikään ilmainen vene tuohon aikaan ollut vaan kohisevalla kasvava kisaluokka. Sitä en tiedä miten hinnan voisi nykyhintoihin suhteuttaa.

Siinä missä veneet ovat kasvaneet ja tulleet tilavammiksi, on myös huoltotarve kasvanut kun sähköä ja suihkuvettä kuluu. Näin on purjehduskin alkanut siirtyä enemmän ja enemmän palveluverkkoon eli vierassatamiin. Loistava juttu saaristomatkailulle eikä välttämättä huono luonnon paremmassa rauhassa viihtyvillekään.

Suomi24:ssähän täsä kiistellään kaiken aikaa. Hienoa vastaliikettä vetää Folkkarin hankkinut ja vene-lehdessäkin haastateltu innokas fiilistelijä joka liputtaa paljon puhutun "hitauden" nimeen eli näkee veneilyn pakopaikkana nykyelämän hässäkästä. Itsekin nautin kun voi laittaa kännykän kiinni ja olla tavoittamattomissa ja parhaiten se onnistuu askeettisessa veneessä kuten H:ssa. Venettä voi toki varustella monin mukavuuksin mutta kuten kirjailija kirjoitti "vapaus on riippumattomuutta asioista joihin ei voi itse vaikuttaa" joten mitä vähemmän liikkuvia osia tai elektroneja, sitä helpompi vehkeet on pitää kunnossa omin avuin.

Itse sanoisin, että jonkin verran tuossa riippuu 4 hengen perheestäkin. Mikäli se olisi vaikka 2 aikuista, lapsi ja koira niin onnistuu varmasti. Mikäli lapsia on 2 niin varmaankin parempi että ovat sopivan ikäisiä ettei peräänkatsomista ole ihan jatkuvasti. Matkatavaroiden kanssa varmasti pitää olla hiukan luova mutta eiköhän järkevään pakkaamiseen luukkuja ja lokeroita löytyisi. Pienessä veneessä tosin järjestyksen säilyttäminen on kaiken aa ja oo viihtyvyyden kannalta joten ruoanlaitto- ja tiskausoperaatioissa pitää olla säntillinen tai arjesta tulee vaikea.

"Omaa väkeä" meillä on toistaiseksi 2 aikuista joten perheemme pärjää veneessä oikein hyvin. Jopa niin hyvin ettei oikein ymmärrä miksi kaksi ihmistä tarvitsisivat enemmän tilaa?
306
Post Reply