Historia

Tällä sivulla käsitellään H-veneen historiaa ja kehittymistä helsinkiläisen pursiseuran tilausveneestä kansainväliseksi menestystarinaksi.

Alkutilanne

H-veneen historia alkaa helsinkiläiseltä HSS-pursiseuralta vuonna 1965. Kilpapurjehdus nähtiin osana kehittyää veneilykulttuuria ja sama seura oli mahdollistanut sen leviämisen yhä suuremman purjehtijajoukon saataville aiemman, jopa itse veistettävän Hai-veneen suunnitelmien tilauksen kautta. Uusi lasikuitu teki kuitenkin tuloaan ja haluttiin kehittää uusi retkeily- ja kilpailukäyttöön soveltuva vene, joka yhdistäisi Pohjoismaisen 22:n, Louhen, Kansanveneen ja Hain hyviä ominaisuuksia. Suunnittelutehtävän otti vastaan Wärtsilän telakalla toiminut nuori suunnittelija Hans Groop. Samana vuonna esitelty pienempi norjalainen olympiavene Soling jakaa myös monessa suhteessa H:n muotoja ja tarjosi vertailukohtia suunnittelun edistyessä. Yhteneväiset rungonmuodot toivat myöhemmin muutakin vetoapua H:n tulevaisuudelle.

Ensimmäiset H-veneet

Suunnitelmat etenivät valmistusvaiheeseen 1967, jolloin telakalla toiminut diplomi-insinööri Mauri Kulho valmisti piirustusten perusteella muotit ja alkoi laminoida runkoja Herttoniemessä. Vene oli suunniteltu Hai-veneen tee-itse-periaatetta sivuten siinä määrin, että se oli mahdollista valmistaa joko täys- tai puolivalmiina ja aluksi veneiden sisustamisesta vastasikin Porvoolainen Veljekset Anderssonin veistämö. Ensimmäiset H:t saatiin veteen vuonna 1968.

Sarjatuotanto alkaa

H-vene oli välitön menestys ja herätti suurta mielenkiintoa. Alun heikot mastot korvattiin tukevammilla profiileilla ja kölipainoa lisättiin 50kg mutta muuten veneeseen oltiin tyytyväisinä niin lehdistössä kuin rannoillakin ja ensimmäinen luokkaliitto sääntöineen perustettiin jo 1969. Ensimmäisen 15 veneen valmistuttua kasvava kysyntä johti kauppaan, jossa Kangasalalla vaikuttava Artekno hankki lisenssin ja osti Kulhon valmistamat muotit sarjatuotannon aloittamiseksi. Tässä vaiheessa myös Anderssonin veljesten veistämö luopui sarjatuotannosta ja alkuvuosina veneitä valmistettiinkin paljon puolivalmiina rakennussarjoina, joihin sisältyvillä sisäosilla ostajat veneitä itse sisustivat.

Luokkaliitot ja luokkasäännöt

Kansainvälinen menestys alkoi pohjoismaissa kyteneellä kasvavalla mielenkiinnolla, joka johti ensin Skandinavian Purjehtijaliiton hyväksyntään 1972, minkä jälkeen vene alkoi levitä kasvavalla vauhdilla myös muualle Pohjois-Eurooppaan syntyvien luokkaliittojen kautta. Suomen Purjehtijaliiton teknisen lautakunnan ja Hans Groopin yhteistyönä saatiin aikaan luokkasäännöt, jotka tanskalaisveistäjä Poul Elvstömin lisäyksin yhdistettiin luokkasäännöksi, joka teki H-veneestä ensimmäisen suomalaisen kansainvälisesti hyväksytyn I.Y.R.U. yksityyppiluokan vuonna 1977. Luokkasääntöön sisällytettiin tietty minimivarustus retkeilyä silmällä pitäen, mikä on varmasti ollut yksi avain veneen seuranneeseen menestykseen.

Menestyksen avaimet

Veneen menestystä kotimaassa ja ulkomailla on pohdittu monelta kantilta ja yksi perustavista seikoista on veneen monipuolisuus ja soveltuvuus sekä retki- että kilpailukäyttöön, merikelpoisuus ja käytön helppous sekä toisaalta kilpailemisen haastavuus. Tarkoin määritelty luokkasääntö teki kilpailemisesta palkitsevaa mutta samalla mahdollisti samojen veneiden käytön tai jälleenmyynnin retkeilyyn, kiitos mukavan sisustuksen. Tässä vaiheessa H:n yhtäläisyydet myös sisarveneeseensä Solingiin alkoivat myös tuottaa yllättävää tulosta: Solingilla oli korkea status Olympiaveneenä, mutta siinä missä olympialaiset olivat vain joka neljäs vuosi, saattoi H-veneellä “harjoitetta” MM-kilpailuissa vuosittain. Niinpä alunperin retki- ja kilpaveneestä alkoi kehittyä yhä enemmän ja enemmän sponsoroitujen puoliammattilaisten kilpakuokka, mikä heijastui harmistuneina amatöörikilpailuja puoltavina kannanottoina ajan venelehdistössä.

Rajuista vuosista nykytilanteeseen

H-veneen kiihkeimmät valmistusvuodet ajoittuivat 80-luvun alkuun, jolloin monet ulkomaalaiset veistämöt alkoivat helpottaa kotimaan veistämöiden vientiä ja samalla käytettyjen veneiden markkinat alkoivat kehittyä veistämöiden keskittyessä yhä enemmän ja enemmän uusien veneiden kilpailuominaisuuksien kehittämiseen. 80-luvun lopulle tultaessa H-kilpailut olivat Suomessa huimimmillaan ja mestaruudesta saattoi kilpailla satakin venettä. 90-luvun lama kuitenkin johti luokan radikaaliin pienenemiseen, sillä markan kellutus sai monet myymään uudet veneensä hyvään hintaan ulkomaille. Tämä on edelleen nähtävissä kotimaan H-kannassa, sillä käytännössä uudempien veneiden vuosimallit loppuvat 80-luvun puoliväliin.

Nyt H-vene tunnetaan hintansa arvoisena veneenä, jolla on hyvät osto- ja myyntimarkkinat. Uusia huippulaadukkaita veneitä tehdään edelleen kolmella veistämöllä lähinnä kilparadoille vanhempien veneiden siirtyessä enenevässä määrin retkeily- ja viikkokisailukäyttöön.

Muutokset rakenteissa ja varustelussa

Vaikka H-vene on ns. yksityyppivene, on eri valmistajien eri vuosina valmistamissa veneissä eroavaisuuksia.

• Ensimmäisissä H-veneissä oli perälokerossaan nk. perämoottorikaivo, jonka läpi moottori pystyttiin laskemaan veteen. Ratkaisu oli kuitenkin huono, sillä veneen kallistellessa vettä loiskui kaivosta sisään. Lisäksi heti peräsimen takana sijainnut kaivo heikensi rungon linjakkuutta ja käytössä olevat moottorit nokesivat perälokeron sisustan rasvaisella pakokaasullaan.

• Sitloodan eli istuinkaukalon reunojen muotoilu on muuttunut. Suunnilleen vuodesta -80 eteenpäin sitloodan reunat on tehty matalammiksi kuin aiemmin. Tämä helpottaa veneen laidalla istumista, mutta tekee sitloodasta hiukan suojattomamman roiskeita ja aaltoja vastaan.

• Hytin ikkunoiden muotoilu on muuttunut. Ensimmäisissä veneissä oli kummallakin laidalla yksi soikion mallinen ikkuna. Myöhemmin ikkunoita tehtiin molemmille laidoille kaksi. Ikkunoiden malli toimii kuitenkin vain suuntaa-antavana tietona veneen iästä; eri valmistajat käyttivät erilaisia ikkunoita. Noin vuodesta -80 eteenpäin on ikkunat toteutettu niin, että ulkoapäin katsottaessa näkyy vain yksi kulmikkaan muotoinen pitkä ikkuna, useimmiten tummaa tai lähes mustalta näyttävää muovia. Sisällä katsottuna ikkuna ei kuitenkaan ole yhtenäinen (Artekno tosin asensi tuollaisia ikkunoita jo 1975). Toisaalta suomessa on näyty myös täysin ikkunaton H-vene.

• Vanhemmissa veneissä vinssit on sijoitettu sitloodan laidoille ja uudemmissa hytin katolle. Joissakin veneissä on kaksi paria vinssejä.

• Vanhemmissa veneissä nostimet olivat usein mastolla, uudemmissa purjeiden nostaminen tapahtuu istumalaatikosta käsin.

• Sisustuksessa on vain hyvin pieniä eroja. Suurin eroavaisus lienee siinä, että sisällä toisen "piirongin" tilalla voi olla vaatekaappi, joka korkeudeltaan ylettyy n. ikkunan tasolle.

Ruotsinkielistä tarinaa muutoksista löytyy esimerkiksi h-boat.nu-sivuilta, jota mukaillen H-veneen kehitysvaiheet on jaettu seuraavassa karkeasti viiteen vaiheeseen:

Ennen 1971/1972

Mauri Kulhon ja Nils Anderssons Båtvarvin yhteistyönä vuodesta 1967 lähtien valmistetun ensimmäisten 15 veneen sarjan jälkeen oli Artekno aluksi ainoa valmistaja vailla kilpailijoita. Artekno jatkoikin valmistusta aina vuoteen -91 saakka ja on edelleen suurin H-venevalmistaja Maailmassa.

Jälkeen 1971/1972

Tanskalainen Poul Elvströmin veistämö hankki valmistuslisenssin n.1971 ja alkoi tehdä muutoksia H-veneeseen: Peräsintä syvennettiin 15cm, mastonhuippu suipistettiin paremman trimmaamisen mahdollistamiseksi, mastoa siirrettiin hieman eteenpäin ja valmistuksessa alettiin pyrkiä minimipainoon. Muutoksissa vanttikiinnikkeet päätyivät liian edes rungon laidalla ja niitä on jouduttu siirtämään taaksepäin jälkikäteen fokan takaliikin tieltä. Seuraavien vuosien aikana perustettiin Suomeen kaksi muuta veistämöä, Hydrospeed ja Scanboat.

Jälkeen 1976/1977

Botnian aloitettua veneiden valmistamisen vuoden -76 jälkeen kehitys otti uusia askeleita kilpaveneilyn suuntaan. Kaukalon laitoja madallettiin, luukkutallia vahvistettiin siten, että trimmiköysiä kuten fokan ja spinaakkerin nostimet saatiin sinne ja monia trimmejä pystyttiin tekemään molemmilta laidoilta tuulen mukaan. Vinssit siirrettiin ruffin katolle ja spinaakkerin säätö tapahtui lukkoplokien kautta. Myös korkea levanki yleistyi ja takastaagia pystyttiin säättää keskeltä kaukaloa. Maston tyveä ruffilla väljennettiin keveämmän vaikutelman aikaansaamiseksi.

Jälkeen 1985

Monet valmistajat alkoivat kiinnittää huomiota kölin profiiliin ja pinnoittaa sitä muovikuorin. Samoin valetun kölin paino alkoi tasaisesti täsmentyä. Vuosien mittaan varsinaisia muutoksia alkuperäisiin kuviin on tehty vain peräsimeen ja kaukalon reunoihin.

Jälkeen 2000

Uusi optimoidumpi ja vahvistetumpi luukkutalli esiteltiin, samoin maston rikaamista helpottava mastontyvi. Levanki on muutettu lyhyeksi ja korkeaksi jalustaksi. Dyneemaa ja hiilikuitua on alettu käyttää siellä täällä luokkasäännön rajoissa. Vuonna 2004 suomalainen Eagle Marin osti Botnia Marinin lisenssin ja kilpailee saksalaisen O.L.Boatsin ja itävaltalaisen Frauscherin kanssa uusvalmisteiden markkinoista.

Valmistajat kautta vuosien

Valmistusmäärät ovat vuodelta 1993.

Veneen evoluutiota voi jossain määrin seurailla myös eri valmistajien välisinä muottien- ja lisenssien periytymisillä, jonka voi lyhyesti tiivistää seuraavasti:

Ensimmäisen H-sarjan valmisti Mauri Kulho Herttoniemessä 1967 Artekno aloitti sarjavalmistuksen Mauri Kulhon tekemillä muoteilla 1968 Botnia aloitti Scanboatin vanhoilla muoteilla/lisenssillä veistämön tuhonneen palon jälkeen 1975 Tanskalainen O.L.-Boats syntyi Elvströmin konkurssin jälkeen n.1977 Finnhalssilla oli Hydrospeedin ja Elvströmin 1977 konkurssista saadut muotit Finnhalls jatkoi Hydrospeedin lisenssillä 1980-1982 Botnia osti Finnhallsin lisenssin vuosiksi 1982-2004 Botnia osti Nordic Boatsin kaksi Elvtrömin valmistamaa muottia 1981 (H-N93) Botnia osti Arteknon muotit 1990 ja käytti niitä ainakin 1993 asti (H-N93) Saksalainen Ott Yacht jatkaa O.L.-Boatsin muoteilla/lisenssillä 2000 Eagle Marin osti Botnian vanhat muoti ja lisenssit 2004

Lähteet

• Vene 4/1981

• H-News 1993

• h-boat.nu

Artikkeleita

• Hans Groop

• H-vene

• Vene-lehden artikkeleita H-veneestä