Historia

Vuosimallit -75 ja -69 kesällä 2010

Tällä sivulla käsitellään H-veneen historiaa ja kehittymistä helsinkiläisen pursiseuran tilaamista venesuunnitelmista kansainväliseksi menestystarinaksi.

Alkutilanne

H-veneen historia alkaa helsinkiläiseltä HSS-pursiseuralta vuonna 1965. Rento amatöörikilpapurjehdus nähtiin osana kehittyää veneilykulttuuria ja seuralla oli perinteitä sen leviättämisestä yhä suuremman purjehtijajoukon saataville aiemman, edullista sarjavalmistusta silmällä pitäen suunnitellun Hai-veneen suunnitelmien tilauksen kautta. Uusi lasikuitu teki kuitenkin tuloaan mikä antoi tilaisuuden kehittää retkeily- ja kisailukäyttöön soveltuva vene, joka yhdistäisi Pohjoismaisen 22:n, Louhen, Kansanveneen ja Hain hyviä ominaisuuksia. Suunnittelutehtävän otti vastaan Wärtsilän telakalla toiminut nuori suunnittelija Hans Groop. Samana vuonna esitelty pienempi norjalaisen Jan Lingen suunnittelema olympiavene Soling jakaa myös monessa suhteessa H:n muotoja ja tarjosi vertailukohtia suunnittelun edistyessä. Yhteneväiset rungonmuodot toivatkin myöhemmin yllättävää vetoapua H-luokan kansainväliselle kasvulle.

Ensimmäiset H-veneet

Suunnitelmat etenivät valmistusvaiheeseen 1967, jolloin telakalla toiminut diplomi-insinööri Mauri Kolho valmisti piirustusten perusteella muotit ja alkoi laminoida runkoja Helsingin Herttoniemessä. Vene oli suunniteltu tee-itse-periaatetta sivuten siinä määrin, että se oli mahdollista valmistaa joko täys- tai puolivalmiina ja aluksi veneiden sisustamisesta vastasikin Nils Anderssons Båtvarv Porvoossa. Ensimmäiset H:t saatiin veteen vuonna 1968.

Sarjatuotanto alkaa

H-vene herätti välitöntä mielenkiintoa purjehtijoissa tarjoten koko- ja hintaluokassaan tervetulleen lisän ajan tarjonnalle. Alun heikot mastot korvattiin pian tukevammilla profiileilla ja kölipainoa lisättiin 50kg mutta muuten veneeseen oltiin tyytyväisinä niin lehdistössä kuin rannoillakin ja kotimainen luokkaliitto sääntöineen perustettiin jo 1969. Ensimmäisen 15 veneen valmistuttua kasvava kysyntä johti kauppaan, jossa Kangasalalla vaikuttava Artekno hankki lisenssin ja osti Kolhon valmistamat muotit sarjatuotannon aloittamiseksi. Tässä vaiheessa myös Anderssonin veljesten veistämö luopui sarjatuotannosta ja alkuvuosina veneitä valmistettiinkin paljon puolivalmiina rakennussarjoina, joilla ostajat valmiita venerunkoja itse sisustivat.

Luokkaliitot ja luokkasäännöt

Kansainvälinen menestys alkoi Pohjoismaissa kyteneellä kasvavalla mielenkiinnolla, joka johti ensin Skandinavian Purjehtijaliiton hyväksyntään 1972, minkä jälkeen vene alkoi levitä kasvavalla vauhdilla myös muualle Pohjois-Eurooppaan syntyvien luokkaliittojen kautta. Suomen Purjehtijaliiton teknisen lautakunnan ja Hans Groopin yhteistyönä saatiin aikaan luokkasäännöt, jotka tanskalaispurjehtija Paul Elvstrømin lisäyksin yhdistettiin ensimmäisen suomalaisen kansainvälisesti hyväksytyn I.Y.R.U. yksityyppiluokan luokkasäännöksi vuonna 1977. Luokkasääntöön sisällytettiin myös tarkasti minimivarustus retkeilyä silmällä pitäen, mikä onkin ollut tärkeä seikka veneluokan menestyksessä.

Menestyksen avaimet

H ja Soling edestä

H ja Soling takaa

Veneen suosiota kotimaassa ja ulkomailla on pohdittu monelta kantilta ja päädytty konseptiin, jossa veneen monipuolisuus ja soveltuvuus sekä retki- että kilpailukäyttöön, merikelpoisuus ja käytön helppous sekä toisaalta kilpailemisen haastavuus ovat yhdistyneet onnistuneesti. Tarkoin määritelty luokkasääntö teki kilpailemisesta hyvin samankaltaisilla veneillä palkitsevaa mutta samalla mahdollisti samojen veneiden käytön tai jälleenmyynnin retkeilyyn, kiitos mukavan sisustuksen. Vene on myös juuri ja juuri kuljetettavissa henkilöauton vetämällä trailerilla, mikä laajensi etenkin kilpailijoiden reviiriä kotimaassa ja ulkomailla.

1970-luvun kuluessa H:n yhtäläisyydet sisarveneeseensä Solingiin alkoivat tuottaa yllättävää tulosta: Solingilla oli korkea status Olympiaveneenä, mutta siinä missä olympialaiset olivat vain joka neljäs vuosi, saattoi H-veneellä “harjoitella” MM-kilpailuissa vuosittain. Niinpä alunperin retki- ja kilpaveneestä alkoi kehittyä yhä enemmän ja enemmän sponsoroitujen puoliammattilaisten kilpakuokka, mikä heijastui harmistuneina amatöörikilpailuja puoltavina kannanottoina ajan venelehdistössä. 60-luvun lopun harrastus, jossa osallistuttiin erilaisiin regatoihin lomapurjehduksen ohessa alkoi olla mennyttä aikaa kilpailujen muuttuessa yhä enemmän huippu-urheilun suuntaan.

Vientivuosista nykytilanteeseen

Maltalaisen H-Groupin valmistamia H-veneitä Vallettassa syksyllä 2009

H-veneen kiihkeimmät valmistusvuodet ajoittuivat 80-luvun alkuun, jolloin monet ulkomaalaiset veistämöt alkoivat helpottaa kotimaan veistämöiden vientiä. Veistämöiden keskittyessä yhä enemmän ja enemmän uusien veneiden terävimmän kärjen kilpailuominaisuuksien kehittämiseen alkoivat myös käytettyjen veneiden markkinat kehittyä, olivathan saman luokkasäännön veneet joka tapauksessa edelleen kilpailukykyisiä uutuuksien rinnalla. 80-luvun lopulle tultaessa H-kilpailut olivat Suomessa huimimmillaan ja mestaruudesta saattoi kilpailla toista sataa venettä, joskus jopa samassa kilpailussa!

90-luvun lama kuitenkin johti luokan radikaaliin pienenemiseen, sillä "hullujen vuosien" hulppea sponsorointi väheni ja markan kellutus saikin monet venekunnat myymään uudet veneensä hyvään hintaan ulkomaille. Tämä on edelleen nähtävissä kotimaan H-kannassa, sillä käytännössä uudempien käytettyjen veneiden vuosimallit loppuvat 80-luvun puolivälin tienoille.

Nyt H-vene tunnetaan hintansa arvoisena veneenä, jolla on hyvät osto- ja myyntimarkkinat. Uusia huippulaadukkaita veneitä tehdään edelleen kolmella veistämöllä lähinnä arvokilparadoille vanhempien veneiden siirtyessä enenevässä määrin retkeily- ja viikkokisailukäyttöön. Kansainvälisesti vene nauttii myös mainetta hienona ja haluttuna klassisen suunnittelun esimerkkinä. Veneluokka on kasvanut vuosien varrella Euroopan suurimmaksi ja Maailman toiseksi suurimmaksi yksityyppiköliveneluokaksi ja luokkasäännön mukaisia veneitä sanotaan valmistetun pitkälti yli 5000 kappaletta.

Muutokset rakenteissa ja varustelussa

Ensimmäisten H-veneiden moottorikaivo

Takana -75 Artekno sprayhood-kaukalolla ja edessä -82 Artekno kisakaukalolla

Artekno -69 "kisalaita" kuvattuna -75 Arteknon sprayhood-kaukalosta

Vaikka H-vene on ns. yksityyppivene, on eri valmistajien eri vuosina valmistamissa veneissä eroavaisuuksia.

• Ensimmäisissä H-veneissä oli perälokerossaan nk. perämoottorikaivo, jonka läpi moottori pystyttiin laskemaan veteen. Ratkaisu oli kuitenkin huono, sillä veneen kallistellessa vettä loiskui kaivosta sisään. Lisäksi heti peräsimen takana sijainnut kaivo heikensi rungon linjakkuutta ja käytössä olevat moottorit nokesivat perälokeron sisustan rasvaisella pakokaasullaan.

• Sitloodan eli istuinkaukalon reunojen muotoilu on muuttunut ajan saatossa. Ensimmäisissä 70-luvun alun veneissä oli nykyistä mallia muistuttavia ns. "kisalaitoja", jotka muunnettiin myöhemmin 70-luvun puoliväliin tullessa linjakkaammiksi ja paremmin sprayhoodia palvelevaksi kaarevaksi laidaksi. Suunnilleen vuodesta -80 eteenpäin sitloodan reunat on jälleen tehty matalammiksi kuin aiemmin veneen laidalla istumista helpottamaan. Se tosin tekee sitloodasta hiukan suojattomamman roiskeita ja aaltoja vastaan.

• Hytin ikkunoiden muotoilu on muuttunut. Ensimmäisissä veneissä oli kummallakin laidalla yksi soikion mallinen ikkuna salongin kohdalla. Myöhemmin lisättiin aukko myös keulapiikkiin. Vanhemmissa veneissä on yleensä ollut erillinen alumiinikehys sekä etu- että takaikkunalle, mutta noin vuodesta -80 eteenpäin on ikkunat toteutettu niin, että ulkoapäin katsottaessa näkyy vain yksi kiilamainen pitkä pleksi-ikkuna. Artekno asensi tuollaisia ikkunoita jo 1975 ja niiden yleistymisen voidaan päätellä johtuneen helpommasta asennettavuudesta, joskin pitkän ikkunan tiivisteet ovat herkempiä vuotamaan. Suomessa on nähty myös täysin ikkunaton H-vene.

• Vanhemmissa, vielä retki- ja kisakäyttöön valmistetuissa veneissä vinssit on sijoitettu sitloodan laidoille. Uudemmissa kilpailukäyttöön valmistetuissa veneissä ne ovat siirretty hytin katolle, jossa kilpamiehistön etugasti pääsee niitä helpommin käyttämään. Joissakin veneissä on kaksi paria vinssejä, sillä pelkät etummaiset vinssit tekevät yksinpurjehtimisen hankalaksi.

• Vanhemmissa veneissä nostimet olivat usein mastolla, uudemmissa purjeiden nostaminen tapahtuu istumalaatikosta käsin. Monissa veneissä tämä järjestely on toteutettu jälkikäteen.

• Sisustuksessa on vain hyvin pieniä eroja. Suurin eroavaisus lienee siinä, että sisällä toisen "piirongin" tilalla voi olla vaatekaappi, joka korkeudeltaan ylettyy n. ikkunan tasolle. Myös aukko päälaipion läpi keulapiikkiin on suunniteltu uudemmissa veneissä aiempia ilmavammaksi, samoin sisustuksen sävyt ovat vuosien mittaan muuttuneet vaaleammaksi.

Ruotsinkielistä tarinaa muutoksista löytyy esimerkiksi h-boat.nu-sivuilta, jota mukaillen H-veneen kehitysvaiheet on jaettu seuraavassa karkeasti viiteen vaiheeseen:

Ennen 1971/1972

Mauri Kolhon ja Nils Anderssons Båtvarvin yhteistyönä vuodesta 1967 lähtien valmistetun ensimmäisten 15 veneen sarjan jälkeen oli Artekno aluksi ainoa valmistaja vailla kilpailijoita. Artekno jatkoikin valmistusta aina vuoteen -91 saakka ja on edelleen valmistanut eniten H-veneitä Maailmassa.

Jälkeen 1971/1972

Tanskalaisen Soling-purjehtija Paul Elvstrømin veistämö hankki valmistuslisenssin n.1971 ja aloitti H-veneen virittelyn: Peräsintä syvennettiin 15cm, mastonhuippu suipistettiin paremman trimmaamisen mahdollistamiseksi, mastoa siirrettiin hieman eteenpäin ja valmistuksessa alettiin pyrkiä luokkasäännön minimipainoon. Muutoksissa vanttikiinnikkeet päätyivät liian eteen rungon laidalla ja niitä on jouduttu siirtämään taaksepäin jälkikäteen fokan takaliikin tieltä. Seuraavien vuosien aikana perustettiin Suomeen kaksi muuta veistämöä, Hydrospeed ja Scanboat.

Jälkeen 1976/1977

Botnian aloitettua veneiden valmistamisen vuoden -76 jälkeen kehitys otti uusia askeleita kilpaveneilyn suuntaan. Kaukalon laitoja madallettiin, luukkutallia vahvistettiin siten, että trimmiköydet kuten fokan ja spinaakkerin nostimet saatiin sinne. Järjestely sen, että monia trimmejä pystyttiin tekemään molemmilta laidoilta eli aina tuulen puolelta. Vinssit siirrettiin ruffin katolle ja spinaakkerin säätöön vaihdettiin lukkoplokit. Myös korkea levanki yleistyi ja takastaagin kireyttä pystyttiin säätämään keskeltä kaukaloa. Maston tyveä ruffilla väljennettiin keveämmän vaikutelman aikaansaamiseksi.

Jälkeen 1985

Monet valmistajat alkoivat kiinnittää huomiota kölin profiiliin ja pinnoittaa sitä muovikuorin. Samoin valetun kölin paino alkoi tasaisesti tarkentua luokkasäännön rajoihin. Itse rungon suhteen vuosien mittaan varsinaisia muutoksia alkuperäisiin kuviin nähden on tehty vain Elvstrømin aloitteesta peräsimeen ja Botnian aloitteesta kaukalon reunoihin.

Jälkeen 2000

Uusi optimoidumpi ja vahvistetumpi luukkutalli esiteltiin, samoin maston käsin rikaamista helpottava mastontyvi. Levanki on muutettu lyhyeksi ja korkeaksi jalustaksi ja dyneemaa sekä hiilikuitua on alettu käyttää siellä täällä luokkasäännön rajoissa. Vuonna 2004 suomalainen Eagle Marin osti Botnia Marinin lisenssin ja kilpailee nyt saksalaisen O.L.Boatsin ja itävaltalaisen Frauscherin kanssa uusvalmisteiden markkinoista.

Valmistajat kautta vuosien

Kaaviosta näkyy, miten alkuajan valtava kotimainen vientituotanto tasaantuu ajan mittaan Pohjois- ja Keski-Eurooppalaiseksi tuotannoksi. Valmistusmäärät perustuvat vuoden 1993 tietoihin.

Veneen evoluutiota voi jossain määrin seurailla myös eri valmistajien välisinä muottien- ja lisenssien periytymisillä, mitkä voi tiivistää seuraavasti:

• Ensimmäisen H-sarjan valmisti Mauri Kolho Herttoniemessä 1967

• Artekno aloitti sarjavalmistuksen Kolhon tekemillä muoteilla 1970

• Botnia aloitti Scanboatin vanhoilla muoteilla/lisenssillä veistämön tuhonneen palon jälkeen 1975

• Tanskalainen O.L.-Boats syntyi Elvströmin konkurssin jälkeen n.1977

• Finnhalls jatkoi Hydrospeedin lisenssillä 1980-1982 ja Hydrospeedin sekä Elvströmin 1977 konkurssista saaduilla muoteilla

• Botnia osti Nordic Boatsin kaksi Elvtrömin valmistamaa muottia 1981

• Botnia osti Finnhallsin lisenssin vuosiksi 1982-2004

• Botnia osti Arteknon muotit 1990 ja käytti niitä ainakin 1993 asti

• Saksalainen Ott Yacht jatkaa tanskalaisen O.L.-Boatsin muoteilla/lisenssillä vuodesta 2000

• Eagle Marin osti Botnian vanhat muoti ja lisenssit 2004

Lähteet

• Vene 4/1981

• H-News 1993

• h-boat.nu

Artikkeleita

• Hans Groop

• H-vene

• Vene-lehden artikkeleita H-veneestä